Ajattelin kirjoittaa tällä kertaa aiheesta omavaraisuus ja mitä se tarkoittaa tilallamme. Olen tietoisesti pyrkinyt lisäämään omavaraisuusastettamme heti tilalle muuton jälkeen. Kanat muuttivat tyhjillään olleeseen navettaan ensimmäisenä kesänä. Kanoista saadut munat on hyödynnetty monipuolisesti leivonnassa ja ruoanlaitossa. Biojäte puolestaan päätyy kanojen ruoaksi eli kiertää takaisin munina ruokapöytään. Lapsiin tämä ajattelumalli on iskostunut niin syvälle, että taannoin käydessämme ravintolassa 2-vuotias ilmoitti lautaselleen jääneistä salaateista: – Kanankuppiin!
(kuvassa Luonnon Sylin kanojen munia)
(kuvassa Luonnon Sylin ensimmäisiä kanoja)
Viime syksyllä Luonnon Syli aloitti yhteistyön Kärsämäen 4H:n kanssa lasten ja nuorten maatilakerhon muodossa. Kerholaiset ovat saaneet tutustua eri eläinlajeihin, niiden hoitoon ja käyttäytymiseen. Vallitsevan tilanteen vuoksi kerho jouduttiin kuitenkin pistämään tauolle. Harmi juttu, koska kerholaisten määrä kasvoi koko ajan ja se oli monelle viikon kohokohta. Kotkottajat ovat pupujen lisäksi kerholaisten suosikkieläimiä. Viime syksynä sinnikkäästi pesässä kököttäneelle hautojalle annettiin alle jokaisen kerholaisen nimeämä/tussein koristelema muna. Sitten seurattiin munien kehitystä mm. ”ultraamalla” munia taskulampulla pimeässä. Nyt kanalassa kotkottaa lasten oma ”Tipitii”-kananen haudonnan seurauksena. Tipitii asustaa (sukupuolta vaihtaneiden) pupujen kanssa isossa häkissä. Kananen luulee ilmeisesti olevansa pupu, koska ei karkaa häkistä, vaikka siinä ei ole matalien verkkoseinien lisäksi kattoa. Puput käyvät hieromassa leukojansa tipun kylkiin, merkaten sen omakseen. Tipitii on tottunut sylikana, kun on saanut paljon huomiota heti munasta lähtien ja poseerannut kymmenissä kerholaisten selfieissä. Se istua nököttää nätisti ihmisen pään päällä, jos joku sen sinne erehtyy nostamaan. Hauskoja persoonia!
(kuvassa maatilakerholaisten Tipitii pienenä)
Omavaraisuusastetta on nostettu kasvimaalla ja hyötypuutarhalla. Viime kesänä kasvimaalla kasvoi eri lajisia porkkanoita, sipuleita, salaatteja, punajuuria ja maa-artisokkaa. Viimeiset itsekasvatetut sipulit syötiin vasta nyt huhtikuulla. Hyvin säilyivät lapsuudessa opituilla kuivatustavoilla. Talon alla on suuri kellari, jota voisi hyödyntää paljon nykyistä enemmän. Erilaisten säilykkeiden teko voisi olla seuraavan kesän projekti ja säilytyspaikkana kellari. Tulevana kesänä omavaraisuusastetta aiotaan entisestään nostaa. Peruna, avomaankurkku, kurpitsat ja yrtit rikastuttavat entisestään kasvimaan satoa. Parhaillaan esikasvatuksessa on montaa eri lajista tomaattia, paprikoita ja chilejä sekä okraa. Onneksi on Vuohtojoki virtaa vieressä ja kasteluvesi on helppoa nostaa sieltä kasvimaalle ja kukille.
Pihapiirissä on lukuisia vanhoja herukkapensaita, musta-, puna- ja valkoherukkaa. Lisäksi vadelma, tyrni, karviainen, pihlaja ja saskatooni tuovat satoon vaihtelua. Useimpia marjoja napsitaan suoraan pensaasta suuhun, lisäksi tehdään mehua, hilloa ja hyytelöitä. Viime ja toissa kesänä istutin pihaan paljon uusia hyötykasveja. Omena-, luumu-, kirsikka- ja päärynäpuut sekä mansikkaa, jotka toivottavasti tuovat satoa muutaman vuoden sisällä.
(kuvassa viime syksyn satoa)
Omavaraisuus tarkoittaa tilallamme myös keräämis-, säilömis- ja pakastuskulttuuria. Sesongin mukaan marjat, sienet, kuusenkerkkä ja muut luonnontuotteet kerätään ja muutetaan hyödynnettävään muotoon. Hilloja, mehua sekä kuusenkerkkäsiirappia on ollut myynnissä myös asiakkaille Luonnon Sylin mummolassa ja Kärsämäen REKO-ringissä. Kesä- ja syyssesongissa on tilalla täysi tohina, kun viljatilan muut työt ajoittuvat samaan ajankohtaan. Tilan omina tuotteina myymme jauhoja ja suurimoita, jotka käytämme Haapavedellä Joutennivan vesimyllyssä. Tunnelmallinen vesimylly on kuin aikamatka menneisyyteen. Aivan mieletön tunnelma ja nostalgia. Käytämme tilan ohra- ja ruisjauhoja tietenkin niin omassa arkikäytössämme kuin asiakkaille valmistamassamme ruoassa. Omavaraisuusasteemme on yllättävän korkea, kun sitä oikein pysähtyy miettimään. Loput elintarvikkeet hommataan mahdollisimman läheltä, mielellään tutuilta tuottajilta.
(kuva Joutennivan vesimyllyltä)
(kuvassa Luonnon Sylin ohrasuurimoita)
(kuvassa Luonnon Sylin kuusenkerkkäsiirapin vaiheita)
Isolamujärveltä saamme kalaa ja lähialueilta riistaa sesongin mukaan. Tilan omia eläimiä emme juurikaan syö. Mikäli haudonnoissa tulee monta kukkoa, niin kukot päätyvät yleensä pataan. On helppoa syödä lähiruokaa näillä lakeuksilla.
Tämän vallitsevan myrskyn alussa ajattelin tyhjentää kaappeja ja pakastimia testaamalla kotivaramme kattavuutta. Kun tuli tieto lasten kotikoulun alkamisesta, kävin kerran kaupassa ”isommin”, sillä ajatuksella, ettei esim. suola/mausteet, hedelmät tai hammastahna tms. lopu heti ekan viikon aikana. Halusin testata kuinka kauan olemassa olevalla kotivarallamme pärjää, ellei osta kaupasta juuri muuta kuin maitoa kaapin täydennykseksi. KUUKAUSI pärjättiin ja sitten kävin ostamassa leipää ja viikonloppuherkkuja. Pakastimiin saatiin sinä aikana pieni lovi, samoin kuivakaappeihin. Jatkamme kevennetyllä kotivaraversiolla niin pitkään, että pakastimet saa sulattaa tyhjänä ja kaapeista pyyhkiä pölyt. Veikkaisin, että kesään asti mennään kevyesti. Marjoja, mehua ja lihaa löytyi pakastimesta yllättävän paljon. Lasten kanssa ruokaillessa on suurin haaste saada heidät syömään kokolihaa jauhelihan sijaan. On meillä lihamyllykin, mutta en ole saanut aikaiseksi vielä opetella sen käyttöä. Kaikkea ei ehi, eikä jaksa.
Summa summarum, meillä menee täällä korvessa ihan hyvin myrskystä huolimatta. Evästä ja tilaa riittää, luonto on lähellä, eikä meidän arki ole oikeastaan juurikaan muuttunut. Isoin muutos on ollut koululaisten kotikoulu. Pojat ei kuulemma kaipaa enää tavalliseen kouluun ollenkaan, vaan viihtyvät täällä kotosalla yllättävän hyvin. Kotikoulu ja tämä elinympäristömme ovat avanneet lasten silmiä sille, kuinka onnekkaita olemme saadessamme asua juuri täällä luonnon keskellä. Mökittäytymistä on tapahtunut siinä määrin, että 10-vuotias esikoinen kysyi: -Mitä sanoisit, jos en muuttaisi täältä koskaan pois? Jos jäisin vaan tänne asumaan ja jatkamaan tilaa.
Mitä sanoisin?
#elämäämaaseudulla
Kirjoittanut Luonnon Sylin emäntä Virpi
